Miten muutun Muikuksi? Pyrstö vaan heilumaan ja kimalletta kylkiin.
Alkaa soida tunnari Salonkiin, peruukki pilkottaa papiljotin takaa, tuoksuu muotovaahdolta ja ikävä on sitä oikeaa.. Ja kas, sitä mennään Muikun maailmaan.
Sano Muikku mikä sinut tekee; tekokynsikö vai verraton taito uneksia? Loihdithan minullekin vähän lisää vihreää?
Näin kirjoittaa lavalla Muikuksi muuntuva työryhmämme jäsen Mari, jolle vaaleanpunainen ei ole koskaan ollut mikään ykkösväri. Silti Muikun röyhelöisessä takissa ja kultaisessa hameessa Mari on kuin kotonaan, lienee siis kyse sisäisen muikkuuden löytämisestä tarrapapiljotin sisältä.
Näytelmässä on runo, joka kertoo tästä haaveisiinsa upponneesta kauneussalonkia pyörittävästä Muikusta, jonka salonkiin kaahaa avuton Törö. Jotakin muuta, kuin löröä tukkaa toivova Törö joutuukin pian sellaiseen pyöritykseen, ettei vihreän kimaltavan viitan alta saa sanotuksi oikeastaan mitään. Lopputulos on kuitenkin vertaansa vailla ja rohkaisee Törön näyttämään itsestään hieman uudenlaisen puolen. Tähän kohtaukseen kiteytyy paljon koko näytelmästä, on neuvokkaita kaloja, jotka ovat ottaneet ihmisten hylkäämät, mereen heitetyt kaikenlaiset kamalat kamat omaan käyttöönsä, on haaveita jostakin muusta ja tarina, joka tulee kerrotuksi dokumentin tekijöille puolivahingossa siinä arkisten toimiensa lomassa.
Meille tekijöinä on ollut tärkeää rakentaa monikerroksinen maailma, jossa ryöppyää runsaasti kaikkea, jossa lähdetään seuraamaan risteyksen ruuhkasta yhtä tyyppiä ja päädytään aina uudenlaisen tarinan äärelle. Käsikirjoittajamme Tuijan sopivalla tavalla vinksahtanut sanojen maailma haluaa valloittaa katsojat puolelleen yllättävyydellään ja leikkisyydellään, samalla reseptillä olemme rakentaneet koko Meren alalokeron.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti